30.8.2014

Patakaapin paluu vihreään




Meidän mukana on maailmalla kiertänyt vanha mäntypuinen iso patakaappi. Ostin sen aikoinaan Huutiksesta   ja tarkoitus oli viedä se appivanhempien vapaa-ajan asunnolle. Mutta kun sain kaapin meille kotiin, niin en raaskinutkaan siitä enää luopua. 

Edelliset omistajat olivat poistaneet alkuperäisen maalin ja kaappi oli vahattu mehiläisvahalla. Tilasin itse kaappiin Rakennusapteekista lukkokilvet, mutta muuten kaappi on ollut puupinnalla eiliseen asti. 

Kaapissa oli selvästi näkyvillä vanhaa vihreää maalia, ja uusi vihreä väri olikin itsestäänselvyys kun aloin suunnitella kaapin maalaamista uuteen kotiin muuttoa varten. 

Allaolevassa kuvassa näkyvillä myös nykyisen asuntomme "viehkeä" muovimatto, joka tosin on erittäin kätevä maalaushommissa, lattian suojausta ei nimittäin tarvita, koska mikään maali ei tartu siihen vaan maalauksen jälkeen roiskeet on helppo pyyhkäistä pois lattiasta :)


Kävin pari päivää sitten muilla asioilla Rakennusapteekista ja nappasin sieltä samalla mukaani Allbäckin salvian väristä pellavaöljymaalia. Olen ollut Allbäckin maalien laatuun erittäin tyytyväinen, olen maalannut niillä useita huonekaluja ja talomme ikkunat on myös maalattu Allbäckillä. 


Ennen maalauksen aloittamista mietin minkä verran pinnassa mahtaisi olla jäljellä joskus kymmenen vuotta sitten laitettua vahaa. Mutta vain parissa kohtaa huomasi, että maali ei jäänyt pintaan niin hyvin kuin muualle. Ilmeisesti kaappi on ollut meillä niin kovalla käytöllä, että siinä menossa eivät ole vahat pysyneet pinnassa :)

Maalaisin kaapin yhdessä 5-vuotiaan tyttäreni kanssa, kaapin maalaamiseen kului meiltä aikaa vain noin 15 minuuttia.

 
Allbäckin pellavaöljymaaleissa ei ole kuivikkeita tai ohennusaineita mukana, joten maalia kannattaa levittää hyvin ohuesti ja sitten odotella rauhassa kuivumista. Auringonvalo kuivattaa pellavaöljymaalin nopeasti, joten kuivumassa olevalle esineelle kannattaa antaa paljon luonnonvaloa. Alakuvassa patakaappi uudessa värissään juuri maalaamisen jälkeen, huomaa hyvin, että eri kohdat ovat imeneet maalia erilaisia määriä. Maalipinnan väri on kuitenkin jo nyt aamulla paljon tasaisemman värinen. Ei siis kannata pelästyä jos pellavaöljyllä maalattu pinta näyttää aluksi kirjavalta. 


28.8.2014

Lunetti-ikkunat


Ehdin äsken kuvaamaan taloa juuri ennen ukkosmyrskyä. Peltiseppä miehineen on tehnyt meille katolle lunetti-ikkunoiden pellityksiä. Punainen pelti on samaa väriä kuin katon reunapellitkin, jotka ovat jo katolla ehtineet haalistua hyvin lähelle tiilien väriä. Kahdessa lunetissa on paikoillaan jo myös valkoinen pelti ikkunan ympärillä. Lunettien suunnittelu oli melko haastavaa puuhaa nykyaikaisen rakennussuunnittelun puitteissa. Ennen vanhaan ikkunat vaan iskettiin katolle, nyt niiden rakennetta piti moneen kertaan suunnitella, jotta luneteista saatiin lämpöäpitävät, kylmäsillattomat ja kuitenkin vanhan mallin mukaisesti pienet ja sirot. Muistan miten vuosi sitten piirtelin yliopistolla luennon aikana paperille lunettien kaaria ja laskin millä mittasuhteilla ikkunoista tulisi kauniit ja talon mittoihin sopivat.

Tämän puolen julkisivu on minusta talon mielenkiintoisin, pidän tosi paljon sen mittasuhteista ja lunettien sekä alakerran ikkunoiden muodostamista ikkunarivistöistä. Tämän tyyppisiä fasadeja on jonkinverran ruotsalaisissa vanhoissa taloissa, ja viime kesänä löysin lunettirivistöjä Suomestakin, etenkin Tammisaaren empirekeskustassa niitä näkyi monella katolla.

26.8.2014

Arvonnan voittaja


Talon oven väri - äänestykseen osallistui paljon lukijoita, ja sain monta hyvää vinkkiä värin valintaan.

Kiitos kaikille äänestäneille :)

Arvoin vastaajien kesken Granitin emalimukin, espresson ja teen, jotka voitti ARJA!

Onnea voittajalle!





23.8.2014

Ankanmunan värinen kylpyhuone


Olen täällä blogissa varmaan jo useamman kerran jankannut maininnut duck egg-väristä eli ankanmunan vaaleasta sinivihreästä. Ihan minun värini! 

Olen myös jo jostain vuosituhannen vaihteen Ikean kuvastosta nuorena tyttönä bongannut pienen  mosaiikkikylppärin, ja rakastunut ikuisesti. 

Tässä sitten näiden seurauksena nähtävillä ensimmäinen itsesuunnittelemani kylpyhuoneen laatoitus :)




Ikkunan smyygit on leikattu isosta kiiltävän valkoisesta laatasta, seinien lasimosaiikkia en halunnut ylös kattoon asti asti, vaan katto ja seinien yläosa tullaan käsittelemään tasaisiksi ja maalaamaan valkoisella maalilla. 

Lattian harmaista jokikivistä löytyy pilkahduksia sinivihreistä sävyistä ja pidän myös kivien orgaanisten muotojen luomasta kontrastista lasimosaiikin luotisuoran verkon kanssa. 


Kylpyhuone on talossa pohjoispuolella, se on käytävämallinen ja sijoittuu salin ja kodinhoitohuoneen väliin. Koiran vieressä, ikkunan edustalla on tassuammeen paikka. 


19.8.2014

Vaaleanpunainen ovi -äänestys ja arvonta

- ARVONTA ON PÄÄTTYNYT -

Olen valitsemassa talon pääoven väriä. Ovi on puusepällä tekeillä oleva peilipariovi, ja se tulee kuistille kohti tietä. Oven eteen tulee joskus vielä joko kivestä tai betonista portaan alas, mutta niitä ei vielä tänä syksynä todennäköisesti ehditä hankkimaan.

Kuvassa parioven kohta pressulla peitettynä. Talon väri on maalarinvalkoinen, kirkkaalla ilmalla puhtaamman valkoinen, sadesäällä selvästi harmahtava. Vuorilaudat ovat Uulan Valkoisella maalatut, melko puhtaan valkoiset, mutta ajan myötä pellavaöljyn kellastuessa muuttuvat todennäköisesti hieman kellertävän valkoiksiksi. Katto on perinteisen punaruskean tiilikaton värinen ja talon sokkeli on keskiharmaa. 

Ovi tullaan maalaamaan pellavaöljymaalilla, joten pinta on hieman kiiltävä ja ajan myötä se tulee liituuntumaan.

        

Olen päässyt oven värin kanssa niin pitkälle, että tiedän värin olevan vaaleanpunainen. Mutta siitähän se ihmettey vasta alkaa, perinteisiä vaaleanpunaisia on monta hyvää vaihtoehtoa, pelkästään Uulankin värikartassa monta. 

Toivoisin, että äänestäisitte allaolevista vaihtoehdoista mielestänne parasta, oikealta sivupalkista löytyy äänestys tämän viikon loppuun asti. 

Uulan Ruusu


Uulan Vanamo



Tikkurilan vanhan ajan värit 353X



Tikkurilan vanhan ajan värit 351X




Allbäck Gammelrosa



Arvon kaikkien vastanneiden kesken arkipäivän tee- ja kahvitaukoja  ja viikonloppuaamuja piristämään pakkauksen, josta löytyy Granitin emalimuki, Clipperin reilunkaupan espresso-kahvia ja English Tea shopin kofeiinitonta omena-ruusumarja-vadelmateetä.


Arvontaan pääset osallistumaan kirjoittamalla tämän postauksen kommenttikenttään oman ehdotuksesi oven väriksi. Lukisin mielelläni myös kokemuksia näistä väreistä ja tietysti myös muita ehdotuksia näiden vaihtoehtojen ulkopuolelta.

Jos vastaat anonyyminä, jätäthän jonkin nimimerkin josta sinut voi tunnistaa.

Onnea arvontaan!


14.8.2014

Toteutuvia lattiaunelmia

Olemme viimepäivinä ostaneet taloon lattiatarvikkeita. Kun tilojen väritys ja pintamateriaalit alkavat muuten olla selvillä on ollut paljon helpompaa tehdä viimeisiä päätöksiä lattioidenkin suhteen. 

Kuistin ja alakerran eteisen sekä koko yläkerran osalta on ollut kuitenkin jo talon suunnittelun alusta asti selvää, että näihin tiloihin tulee aivan perinteinen maalattu lautalattia, kapeista ja pitkistä lattialaudoista. Sopivien lautojen etsimisessä kuitenkin kului aikaa, halusin lautojen pituudeksi enemmän kuin nykyään yleisen reilun parimetriä ja halusin myös laudat ilman reunojen mikroviistettä - pieni, mutta minulle tärkeä yksityiskohta - , joka osoittautui todelliseksi haasteeksi kun tarkoitus oli ostaa laudat myös melko edulliseen hintaan. Lopulta juuri oikeanlaiset lattialaudat sattuivat eteen aivan yllätyksenä, olimme ostamassa Bauhausissa paneelia kun satuin katsomaan toiseen hyllyyn, jossa oli iso pino talouslaatuista lattialautaa edulliseen hintaan. Moneen kertaan piti tarkistaa sormin sivelemällä, että reunat tosiaan olivat täysin suorat, ilman pienintäkään viistoa pintaa :) 

Tämän kuvat kauniista lattiasta olen joskus tallettanut itselleni lattian malliksi, kuva on Rakkaudesta vanhaan taloon - kirjasta. 


 Talomme kylpyhuoneen ja saunan tilojen mittasuhteiden selkiydyttyä, ja nähtyäni miten valo tilassa kulkee, minulle tuli voimakas mielikuva tilasta, jossa olisi ulkosaariston luotojen karun kauniita värejä ja materiaalit olivat hyvin konkreettisia ja aitoja. Aiemmin tehty värisuunnitelma tuki hyvin ajatustani ja valitsinkin tilan lattiaksi harmaata, pientä jokikiveä. Jokikivilattia on ollut jo pidempään haaveenani, mutta aiemmin ajattelin, ettei se sopisi luontevasti kylpyhuoneemme tyyliin. 

Alla kuvassa vaaleampaa jokikivilattiaa, lattian väriin vaikuttaa myös paljon sauma-aineen väri ja koska meidän kivemme ovat aika tummia, voi olla että valitsemme sauma-aineeksi jonkin kivien vaaleimmista sävyistä.


Kylpyhuoneen ja saunan lattian ostettuamme aloin miettiä tosissaan kodinhoitohuoneen ja alakerran wc:n lattioita. Lattioiden pitäisi mielestäni jollakin tavalla sopia yhteen jokikivilattian kanssa, mutta kaipasin kuitenkin näihin tiloihin ryhdikästä ja vahvasti vintagehenkistä ja klassista lattiaa. Mielessäni oli ajatus, että kun talossa kulkisi, niin tilojejn vaikutelma olisi ensin vaalea, harmoninen ja yhtenäinen, mutta kun avaisi wc:n ja kodinhoitohuoneen ovet, olisi näkymä jollakin tavalla yllättävä ja näiden tilojen lattia tukisi muuta talon sisutusta luomalla hieman särmikkäämmän vaikutelman. 

Ihastuin pari vuotta sitten Lontoossa hotellimme kylpyhuoneisiin, joissa oli huoneen teeman mukaisesti väritetyt shakkiruutulattiat. Meidän kylpyhuoneen lattiamme oli voimakkaan puna-valkoinen, joka ei ehkä ole oikein meidän tyyliämme, mutta naapurihuoneen avoimesta ovesta näin heidän musta-valkoisen lattiansa, joka oli todella hieno. 

Tämä kuva on Bolaget:n myytävistä asunnoista. (Suihkukin näyttää muuten oleva aika samanlainen kuin meidän suihkumme:)



Shakkiruutulattian ei tarvitse välttämättä olla täysi musta-vakoinen, vaan saman kontrastikkaan vaikutelman saa luotua hieman pehmeämmillä sävyillä. Esimerkiksi tumma hiilenharmaa ja luonnonvalkoinen antavat myös vaikutelman musta-valkoisuudesta ilman, että lattian sävystä tulee liian puhdas ja kolkko. Samalla myös hieman pehmeämpien värisävyjen kautta me saisimme shakkiruudun mätsäämään harmaan jokikiven kanssa yhteen.

Laattojen kooksi olin alunperin ajatetellut jotakin kymppilaatan suuntaista, mutta mietittyäni asiaa tarkemmin tulin lopputulokseen, että koska wc:n tapetin kuvio on isoa ja sekä wc:ssä, että kodinhoitohuoneessa on melko paljon erilaisia struktuureja, täytyy lattian kuvion olla isoa ja selkeää, jotta se ei huku pintojen selkamelskaan, vaan kokoaa ja ryhdistää tilat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Olen oikein tyytyväinen, että lattioidenkin materiaalit ovat nyt selvillä, taas on päätöksiä tehty ja olemme paria askelta lähempänä uuden, oman kodin valmistumista.




9.8.2014

Beefayre

Pidän tuoksukynttilöistä, mutta lähes kaikki tuoksukynttilät aiheuttavat minulle päänsärkyä ja hengitysvaikeuksia, en siis ole vuosiin voinut niitä poltella meillä kotona. Olen kuitenkin tänä kesänä löytänyt Fiskarsista ja Hangon Villa himasta ihania Beefayre-kynttilöitä, joiden tuoksu on tosi luonnollinen ja lempeä, eikä aiheuta minulle mitään haittaa. Beefayre kynttilät on valmistettu puhtaista luonnovahoista ja niiden tuotoista osa menee mehiläisten suojeluun. 

Lempituoksuni on hunajainen ja raikas Linden blossom. Koska Suomessa näiden kynttilöiden saatavuus on melko rajoitettu, eikä esim. Villa himassa ollut ollenkaan suosikkituoksuani päätin tilata meille paketillisen kynttilöitä suoraan Englannista. Paketti oli joskus eilisen aikana saapunut postilaatikkoon, josta löysin sen tänään aamulla. Vaikka kynttilät oli pakattu tiiviisti, postilaatikosta leijaili silti lehmuksen kukkien tuoksua.





Ostin myös samalla Beefayreltä kaksi tea towel-keittiöpyyhettä, joista tosin suunnittelen tekeväni johonkin talon ikkunoista salusiinit.



Kynttilöiden polttoaika on noin 50 tuntia, joten näistä on iloa pitkään, ja koska kynttilöiden lasit ovat myös minusta oikein kauniit ja tukevaa lasia, aion ottaa ne kynttilöiden loppuun palamisen jälkeen muuhun käyttöön.









1.8.2014

Sapluuna-ajatuksia




Talossa on salissa, kakluunin vieressä tasaiseksi rapattu seinä, johon olen suunnitellut sapluunamaalausta tapetin sijaan. Pidän tosi paljon sapluunakuviointien herkästä jäljestä, minusta on kaunista kun käsintekemisen jälki näkyy lopputuloksessa. Olen ajanmittaan keräillyt ranskalaisista blogeista muutamia inspiroivia kuvia sapluunamaalauksista. Nämä ovat sattumoisin molemmat tähtikuviolla, vaikka mielestäni sali kyllä kaipaa enemmän runsaampaa ornamentiikkaa.



Salin väritys tulee olemaan värisuunnitelman mukaan aikalailla kakluunin sävyjä noudatteleva, eli valkoista, harmaan sävyjä ja vanhaa hopeaa, joten sapluunaseinäänkin tulen valitsemaan kuvion tai pohjan väriksi jotakin sen suuntaista. Sapluunaseinällä voisi kuitenkin tuoda tilaan hieman lämpöä, jos pohjaväriksi valitsisi jonkin lämpimämmän pastellisävyn.





Country Frenchin värikartasta olen miettinyt vaaleanpunaista Vanamo-sävyä, joka ylemmässä kuvassa on kuvion väri, tai sitten vihertävää Kaislaa, jota tulee muuallekin taloon. Kuviovaihtoehtoja olen katsonut Country Frenchin sivuilta. Vahvimpana vaihtoehtona minulla on ylemmän kuvan malli  "Harmonia", mutta myös alemman kuvan "Loiskahdus" on minusta kivan klassinen malli, ja voisi sopia hyvin saliin.

Tästä linkistä pääsee tutkimaan sapluunavaihtoehtoja: Kuviomaalit.