26.6.2015

Euroopan matka ja hieno Berliini

Pömpelin väen kesälomamatka on edennyt nyt puoliväliin.  Matka on ollut tähän mennessä todella onnistunut ja koko seurueemme on ollut iloisella mielellä.

Lähdimme matkaan viikko sitten Tallinnasta, josta ajoimme Via Balticaa pitkin Puolaan. Puolassa vierailimme Varsovan lisäksi viehättävässä Wroclawin kaupungissa, joka on sopivaksi matkan varrella jos on kulkemassa Baltiasta Keski-Eurooppaan. Puolan jälkeen olimme yhden yön Prahassa ja sieltä jatkoimme matkaa Saksaan, jossa olemme olleet nyt kaksi yötä Münchenissä ja yhden Berliinissä. 


 Majoituspaikkoja on ollut matkalla monenlaisia, kaikki omalla tavallaan hienoja. Luotan majoitusvalinnoissa hyvin paljon Tripadvisorin käyttäjäarvioihin, ja etenkin käyttäjien kaunistelemattomat valokuvat käyn aina ensimmäiseksi katsomassa. 

Vilnassa nukuimme yhden yön ystäväni suosittelemassa kivassa Bernardinu B&B:ssä vanhassa kaupungissa. Meillä oli käytössämme oma pieni talo, jossa lapset asuivat yhden huoneen kokoisessa alakerrassa ja minä ja mies ylhäällä parvella. Aamulla B&B:n henkilökunta toi aamiaisen meille taloon isossa korissa.

 Prahassa asuimme ullakkohuoneessa keskiaikaisella luostarialueella Hotel Monasteryssä. Yritän valikoida yöpymispaikkoja myös sen mukaan, että lapset saisivat nähdä ja kokea tutusta suomalaisesta elämäntavasta ja tyylistä poikkeavia paikkoja. Yritän myös muistaa kertoa lapsille maiden ja kaupunkien kulttuurista ja historiasta. Praha on minulle aika tuttu kaupunki, joska olimme siellä miehen kanssa aikoinaan viikon häämatkalla. Nyt kuitenkin luostarialueen lisäksi kävimme vain parissa kirjakaupassa, joissa oli hyvät valikoimat englanninkielisiä lasten- ja nuortenkirjoja ja jatkoimme sitten matkaa kohti Saksaa.

München osui matkallemme koska lapset halusivat tietysti päästä Saksan Legolandiin. Minulla oli hieman ennakkoluuloja Müncheniä kohtaan, kohtuuhintaista hotellia tuntui olevan mahdoton löytää kaupungin keskustasta ja etukäteen tiesin Münchenistä lähinnä vain makkarat, oktoberfestit ja baijerilaiset nahkahousut. Onneksi kaupunki olikin odotettua kivempi. Keskustan torilta löytyi todella mielenkiintoiset valikoimat luomukasviksia ja paikallisia herkkuja. Münchenissä on myös monta hienoa kirkkoja ja muutenkin vanhaa arkkitehtuuria oli enemmän kuin olin odottanut. Münchenin hotelli oli kuitenkin ylihintainen ja vaikka sijainti olikin keskustassa, oli juuri siinä korttelissa paljon levotonta menoa. 

Münchenistä oli siis jo tosi mukavaa jatkaa matkaa kohti Berliiniä. Berliinistä tuli heti todella hyvä fiilis, kaupunkin näyttää todella charmikkaalta, yllättävän siistiltä ja kaunista uusklassista arkkitehtuuria ja vehreitä puistoja on joka puolella. Saimme myös alennushintaan täältä aivan ihanan ison hotellihuoneen. 

Päätimme, että olemme Berliinissä nyt kolme yötä, vaikka olimme alunperin varanneet huoneen vain kahdeksi yöksi. Tämä hotelli Myer`s on varmasti yksi parhaimmista hotelleista, joissa olemme ikinä olleet. Hotellilta on vain pieni kävelymatka nähtävyyksiin ja ostoskaduille ja hotellin tunnelma on todella viihtyisä. Aamiaisella hieman jännitti istua pienessä aamiaishuoneessa yhdessä hienostuneiden brittivieraiden kanssa, pienet posliinikupit kilisivät ja valkoiset pöytäliinat oli tarkkaan silitetty. Lapset kuitenkin käyttäytyivät mallikelpoisen sivistyneesti, ja ainoastaan yksi pieni muffini putosi maahan :)

Tällä matkalla olen kuvannut aika vähän, ison järkkärikameran raahaaminen mukana on tuntunut lähinnä ylimääräiseltä riesalta. Tänä aamuna lähdin kuitenkin kahdestaan koiran kanssa pitkälle aamukävelylle läpi keskustan kortteleiden ja oli tosi hauskaa taas katsoa maisemia kameran etsimen läpi.  

En ole ennen tätä blogia kuvannut oikeastaan ollenkaan arkkitehtuuria. Olen ollut aina enemmän ihmisten kuvaaja ja dokumentaristi. Mutta nyt huomaan, että katukuvasta löydän koko ajan kauneutta ja kiinnostavia yksityiskohtia nimenomaan rakennuksista. 






Tämä vanha porttikäytävän kasettikatto oli kauniisti jätetty maalaamaatta.




 Berliinistäkin löytyi vaaleanpunaisia ovia.


Berliinissä koiria näkyy kaikkialla. Meidän koira on kiltti  kaveri, ja kulki berliiniläisten koirien tapaan vapaana keskustassa. 


Ihan kaikki eivät kuitenkaan osanneet käyttäytyä yhtä kauniisti :)


Suomessa kaipaan välillä Keski-Euroopan pieniä kahviloita, joissa on hyvät valikoimat itsetehtyjä baakelsseja, eikä kahvi ole järkyttävän kallista.




 Berliini ei ole kuitenkaan mikään kiiltokuvakaupunki, ja myös kaupungin rankka historia lyö edelleen oman leimansa katukuvaan.



 Berliinin puutarhat ja puistot ovat todella inspiroivia, ensimmäisenä Suomeen palattuani lähden ostamaan vaaleanpunaisten köynnösruusujen taimia.



 Kuvasin myös muutaman kuvan vastasiivotusta huoneestamme,  pariovien toisella puolella on lasten huone. Vaikka huoneen värit ovat tummia ja erilaisia kuoseja on paljon, on kokonaisuus minusta kuitenkin ihan rauhallinen.





 Ihanasta Berliinistä matkamme jatkuu seuraavaksi Itämeren rannalle, onneksi kuitenkin vielä on pari päivää aikaa nauttia tästä kauniista kaupungista. 




10.6.2015

Iltapäivä meren rannalla (melkein)

Lämmin iltapäivä kääntyy illaksi ja salin iso kierrätyssohva kutsuu loikoilemaan. Olen pessyt sohvan raitakankaita, eikä ilman tarkempaa tutkimista huomaa mistään, että sohva on jo nähnyt maailmaa ennen tuloaan Pömpeliin. 

Vanhan kapean oven takaa pilkistää kylpyhuone, kylpyhuoneen väritys sopii kuin ihmeen kaupalla hyvin salin vanhojen huonekalujen väreihin.


Romuinen kynttilänjalkakokoelmani on saanut arvokasta lisäystä kun äitini toi eräänä päivänä vanhoja perhehopeita meille. Kiitos vaan ja tiedoksi muillekin sukulaisille, että täällä otetaan vastaan vanhaa hopeaa ;)



 Salin pariovet ulos eivät ole vielä tänä kesänä käytössä. Ovien takana ei vielä aukene suloinen avokuisti, vaan sen verran pudotusta, että ovea täytyy pitää lukittuna. Tällaisena kesäpäivänä kuitenkin tuntuu koko ajan siltä, että lasiovien takana, kallion reunalta avautuisi avomeri ja, että sinitiaisten laulun sijaan ulkoa kantautuisi mustaselkäisen merilokin komea kirkuna. Tuntuu siltä kuin  Pömpeli olisikin auringonhaalistama beach house, jossakin ison meren rannalla.   



Vaikka merenrantaan onkin todellisuudessa meiltä noin kymmenen kilometriä, toivotan silti teille alkukesään lämpimiä rantakallioita varpaiden alle, ja iloitaan kesästä, missä sitten olemmekin!

9.6.2015

Pömpelin kompostori

Oli ihana herätä alkukesän vapaapäivän aamuun, kuistin portailla on jo aikaisin lämmin istua ja suunnitella puutarhaa. Aurinko nousee mäenharjanteen metsikön takaa, yölinnut hiljenevät ja lasten leikkimetsä odottaa jo pieniä seikkailijoita uuteen päivään. 




Peruna on alkanut kasvaa korissaan ja pihaan on nyt istutettu lisää omenapuita. Saimme Lohjalta Taimiteutarin taimitarhalta harvinaista paikallista karjalohjalaista lajiketta, Karjalohjan punaista. Olisin ostanut useamman taimen, mutta taimitarhurin mukaan yksi Karjalohjan punainen saa riittää yhteen pihaan :)

Suurin ilonaihe tällä hetkellä pihassa on kuitenkin uusi kompostori. On tuntunut melkein huijaukselta puhua Pömpelistä aiemmin ekotalona kun meillä ei ole ollut kompostoria. 


Halusimme meille mahdollisimman hyvän lämpökompostorin. Kompostoimme kaiken biojätteen ja nyt kompostorin saavuttua aiomme vähentää roska-auton vierailua kahteen kertaan kuukaudessa.

 Pömpelin kompostori pääsee siis heti tositoimiin ja sen pitäisi palvella uskollisesti myös talvella hankien kylmässä sylissä. Valitsimme kompostoriksi Biolan pikakompostori 220 eco -mallin.  Sen kapasiteetti riittää 6 hengen biojätteille. Kompostori on valmistettu Biolanin tuulivoimalla toimivassa tehtaassa. Lisää tietoa Biolanin kompostoreista voit lukea täältä: Biolan kompostorit.

Biolan kompostori on tosi helppokäyttöinen, ylhäältä luukusta jätteet sisään ja alhaalta luukusta valmis komposti ulos. 




Pelkkä laadukas kompostori ei kuitenkaan takaa onnistunutta kompostoitumista, vaan kompostorinhoitajan kannattaa huolehtia kompostorin sisällön sopivasta koostumuksesta ja kosteustasapainosta. Liian märkä kompostori voi olla haiseva ja kärpäsentoukat innostuvat uiskentelemaan siellä, kun taas liian kuiva massa ei kompostoidu kunnolla ja muurahaiset alkavat viihtyä kompostorissa. Massan koostumus on silloin sopivaa kun se tuntuu hieman kostealta, mutta on kuitenkin kuohkeaa. 

 Kompostorin kuivikkeella saa parhaiten säädeltyä massan koostumusta ja kosteutta. Koska käytämme valmista kompostia syötävien kasvien kasvatukseen, olen valinnut myös kompostikuivikkeen tarkasti. Luomulaatuinen kuivike on turvallinen ja ekologinen valinta. 


Kompostoitumisen edellytys on kompostorissa asuvien pieneliöiden hyvinvointi, kompostoriin siis kuuluvat kaikenlaiset homeet ja sienirihmastot eikä niitä kannata pestä pois kompostorista.

Aloitin kompostorin käytön kaatamalla pohjalle reilusti kuiviketta, näin ensimmäiset jätteet eivät liiskaudu pohjaan, eikä myöhemminkään pohjalle ylemmistä kerroksista valuva neste aiheuta liikaa märkyyttä. Biolan kompostorissa on myös alhaalla takana reikä suotonesteelle, siispä asetimme kompostorin hieman takakenoon, jotta ylimääräinen neste pääsee parhaiten valumaan ulos. 

Biolan kompostori on jämerää tekoa ja se näyttää pysyvän hyvin pystyssä lähes tyhjänä ja kovalla tuulellakin. Myös kansi on lämpöeristetty, joten se painaa jonkun verran, ja siksi onkin kätevää, että kannelle on pidin, joka pitää sen auki käytön aikana. 


Kompostorin paikka pihallamme on aika näkyvä, valitsin paikan, jonne pääsisi nopeasti etuovelta ja, joka olisi lähellä vaatimatonta hyötytarhaamme. Miehen mielestä tosin kompostori on niin näkyvästi esillä, pihan korkeimmalla paikalla, että näyttää siltä kuin palvoisimme kompostoria :) no, mutta kai sitä ekotalon emäntä saakin olla ylpeä hienosta kompostoristaan ja pitää sitä pihan kunniapaikalla!


Postaus toteutettu yhteistyössä Biolanin kanssa.